Taikuus on kiehtonut ihmisiä vuosisatojen ajan. Sana voi tarkoittaa kahta hyvin erilaista asiaa: kuviteltua yliluonnollisten voimien käyttöä tai taikatemppujen esittämistä viihdetarkoituksessa. Tässä artikkelissa keskitymme jälkimmäiseen eli esitystaiteena harjoitettuun taikuuteen – sen historiaan, lajeihin, kuuluisimpiin taikureihin ja siihen, mitä taikurin taito oikeastaan vaatii.
Mitä taikuus on?
Viihdetaikuus eli taikominen on esitys, joka luo katsojille illuusion yliluonnollisesta. Taikatemppujen tekijästä käytetään nimityksiä taikuri, silmänkääntäjä ja illusionisti. Taikurit käyttävät monenlaisia tekniikoita, kuten sorminäppäryyttä, harhautusta, optisia ja auditiivisia illuusioita, salalokeroita ja erityisesti rakennettuja välineitä sekä psykologisia keinoja, kuten suggestiota.
Taikurit varjelevat menetelmiään tarkasti, mutta jakavat tekniikoitaan taikuriyhteisön sisällä sekä virallisen että epävirallisen opetuksen kautta.
Taikuuden historiaa
Varhaisimpiin taikatemppuja käsitteleviin kirjoihin kuuluu Gantzionyn teos Natural and Unnatural Magic vuodelta 1489. Vuonna 1584 englantilainen Reginald Scot julkaisi teoksen The Discoverie of Witchcraft, jonka osa oli omistettu sen osoittamiseen, ettei taikureiden temppujen takana ollut yliluonnollisia voimia. Kirjassa selitettiin muun muassa köydellä, paperilla ja kolikoilla tehtyjä sorminäppäryystemppuja. Scotin tarkoituksena oli estää ihmisten tappaminen noituudesta syytettyinä aikana, jolloin noituuden pelko oli laajalle levinnyttä.
1700-luvulle mennessä taikatempuista tuli länsimaissa suosittu viihteenlaji, ja ne olivat tavallista ohjelmaa markkinoilla. Menestyneimmät taikurit saattoivat vaurastua huomattavasti. Varhaisen 1700-luvun tunnetuimpia taikureita oli brittiläinen Isaac Fawkes, joka esitteli kehittyneitä mekaanisia temppulaitteitaan suurilla messualueilla. Italialainen Giuseppe Pinetti sai Fawkesilta vaikutteita ja esiintyi manner-Euroopassa usein kuninkaallisille. 1800-luvulla skotlantilainen John Henry Anderson, ”Pohjoisen velho”, tunnettiin suurikokoisista taikurintarvikkeistaan. Ranskalaista Jean-Eugène Robert-Houdinia (1805–1871) pidetään nykyaikaisen viihdetaikuuden isänä. Hän avasi Pariisissa oman taikateatterin vuonna 1845. 1800-luvun lopulla suurista, pysyvästi teattereissa esitetyistä taikashow’ista tuli normi. Esimerkiksi brittiläinen J. N. Maskelyne ja hänen kumppaninsa Cooke esiintyivät Lontoon Piccadillyllä sijaitsevassa Egyptian Hallissa vuodesta 1873 alkaen peräti 31 vuoden ajan.
Taikuuden kulta-aika
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa eli niin sanottuna taikuuden kulta-aikana taikurit kuten John Nevil Maskelyne, David Devant, Howard Thurston, Harry Kellar ja Harry Houdini saavuttivat laajaa kaupallista menestystä. Houdini (1874–1926) otti taiteilijanimensä Robert-Houdinin mukaan ja tuli tunnetuksi erityisesti pakoilluusioistaan. Hän oli aidosti taitava esimerkiksi lukkojen avaamisessa ja pakkopaidoista vapautumisessa, mutta käytti myös lavastettuja välineitä ja yhteistyötä yleisön joukossa olevien henkilöiden kanssa.
Taikuus siirtyi luontevasti teattereista televisioon, mikä toi taikuuden valtaville yleisöille. Tunnettuja televisioajan taikureita ovat olleet esimerkiksi David Copperfield, Doug Henning, Paul Daniels ja David Blaine. Viime vuosikymmenten menestyneimpiä illusionisteja ovat olleet Siegfried ja Roy, joiden esityksissä nähtiin muun muassa tiikereitä.
Taikuuden lajit
- Lähitaikuus (close-up) – kaikki tapahtuu katsojien silmien edessä tavallisilla esineillä, kuten pelikorteilla, seteleillä ja tulitikuilla.
- Näyttämötaikuus (stand-up) – taikuri esiintyy lavalta suurelle yleisölle.
- Mentalismi eli ajatustenluku – luo illuusion siitä, että taikuri osaa lukea ajatuksia.
- Lastentaikuus – vitsejä ja hyvin esitettyjä temppuja hassuissa asuissa.
- Manipulaatio – esineiden taikominen tyhjästä, usein musiikin soidessa ja silkkaan sorminäppäryyteen perustuen.
- Illuusiotaikuus – suuren mittakaavan temput isoilla näyttämöillä, kuten ihmisen sahaaminen kahtia.
- Pakotaikuus eli eskapologia – vapautuminen kahleista ja muista rajoitteista. Houdini on lajin tunnetuin edustaja.
- Komiikkataikuus – taikuuden ja stand up -komiikan yhdistelmä, jonka tunnettu esimerkki on Penn ja Teller.
Taikuus ja etiikka
Osa nykyajan illusionisteista pitää epäeettisenä väittää esityksen olevan muuta kuin taitavaa harhautusta, ja siksi he kutsuvat itseään mieluummin illusionisteiksi kuin taikureiksi. Toisten mielestä taikaesitys on teatteria, joka ei tarvitse sen enempää selityksiä kuin näytelmä tai elokuva.
Taikuriyhteisö ja järjestöt
Lontoossa perustettiin vuonna 1905 The Magic Circle edistämään näyttämötaikuuden taidetta, ja siellä on Euroopan suurin taikuuskirjasto. Maailman suurin taikurijärjestö on International Brotherhood of Magicians, ja vanhin on Society of American Magicians, jonka puheenjohtajana Houdini toimi useita vuosia. Hollywoodissa sijaitseva Magic Castle on Academy of Magical Artsin koti.
Mitä taikuus opettaa?
Taikuuteen omistautuminen voi opettaa itsevarmuutta ja luovuutta sekä säännöllisen harjoittelun vaatimaa työmoraalia. Vuodesta 1584 aina 1800-luvun loppuun taikureille oli tarjolla vain muutamia kirjoja, mutta nykyään taikuutta voi opiskella lukuisista kirjoista ja videoista. Taikurit eivät yleensä paljasta salaisuuksiaan yleisölle, mutta niitä saa kertoa niille, jotka haluavat itse ryhtyä taikureiksi.